Elämäkerta on muotona ikivanha, yhtä vanha kuin kirjallinen kulttuuri. Ihmisellä on ilmeisesti tarve saada tarinansa kerrottua, itse tai jonkun muun kertomana. Kun kautta aikain on mielletty, että suurten ja merkittävien teot kuuluu laittaa kansien väliin, niin nykyään yhä enemmän arvostetaan ihan tavallisia tarinoita. Kiinnostavana nähdään se, miten jokainen on omalla tavallaan merkityksetön ja merkityksellinen, millaisia valintoja hän tekee ja mihin ne johtaa. Kuinka eri tavoin voikaan ihmisten elämä mennä, vaikka lähtökohta olisi sama?

Elämäkertojen kirjoittaminen on mielletty haastavaksi lajiksi. Kun teoksen tulee olla informatiivisesti kattava, myös kerronnallisesti kiinnostava ja yksityiskohdiltaan rikas. Monien kirjailijoiden mieliä vaivaakin, kuinka saada elämäkertaan sitä taiteellista tyylikkyyttä ja herkkyyttä joka kaunokirjallisuudessa on tapana, kun asiat pitää kuitenkin esittää niin kuin ne todellisuudessa olivat. Ja mitä jos ei tiedä tapahtumasta ihan kaikkea, tai ei muista. Voiko sitten ihan vähän keksiä mukaan? Ja missä menee se raja, milloin elämäkerta ei olekaan enää elämäkerta?

Elämäkertojen tulkinnassa voidaan käyttää erilaisia tapoja. Elämäkertaa on voitu kirjoittaa yksilön kehittymisen näkökulmasta, hakien syitä ja seurauksia henkilön lapsuudesta ja nuoruudesta. Elämäkerta on voitu myös tehdä laittaen pääpaino henkilön ammatille tai kiinnostuksen kohteelle, tai elämäkerrasta voidaan etsiä sitä yhtä päämäärää ja ydintä, mikä on määrittänyt henkilön suunnan.

Elämäkerrat, jotka kirjoittaja kirjoittaa itse itsestään, ovat omaelämäkertoja. Toisten elämästä kirjoittaminen on vähintäänkin haastavaa, etenkin jos henkilö ei ole enää elossa. Kuinka voidaan olettaa, että ihminen voi ikinä ymmärtää toisten elämää? Eettisiä ongelmia aiheuttaa myös henkilön henkilökohtaisten tavaroiden, kuten kirjeiden ja päiväkirjojen käyttö. Oikeuttaako elämäkerran kirjoittaminen näihin kajoamisen, ehkä niitä ei oltu ikinä tarkoitettu ulkopuolisten silmille?

Näistä syistä hyvä elämäkerran kirjoittaja tuokin aina epäilyksensä esiin, ja kertoo että tulkinta on hänen. On hyvä pohtia, kuinka paljon me todella voimme tietää kenenkään elämästä. Tästä syystä jokainen elämäkerta onkin ainutlaatuinen, se ei ole kertomus ainoastaan tekstin henkilöstä, mutta kirjoitus hänestä toisen henkilön silmin. Mitä hän on katsonut tärkeäksi laittaa kirjaan, mitä hän on jättänyt pois, kuinka hän on asiat tulkinnut.