Runous on kirjallisuuden muoto, jossa estetiikalla on suuri merkitys tekstissä. Tärkeää runolle on usein tunteet, mielikuvitus, sana-mielleyhtymät, rytmi ja kielen soinnilliset ilmaisut. Runoutta on myös laululyriikka, jossa teksti on tehty musiikin kanssa esitettäväksi.

Kuuluisina runoilijoina voidaan mainita mm. T.S. Elliott, Jorge Luis Borges, Goethe, Shakespeare ja Edgar Allan Poe. Runoudessa on kuitenkin monia eri lajeja ja tyyppejä, riippuen vähän maastakin, esimerkiksi Japanissa suosittua on tarkasti määritelty haiku-runous. Myöskään ei sovi unohtaa aikakausien merkitystä ja esimerkiksi varsin omaperäisiä beat-sukupolven runoilijoita, kuten Allen Ginsgberg, William S. Burroughs sekä Jack Kerouac. Nämä kirjailijat ovat tuoneet uusia näkökulmia niin kirjallisuuteen kuin runouteenkin, ja ovat esimerkillään innostaneet koko joukon muita kirjoittajia ja runoilijoita, kuten Bob Dylania. Suomalaisista runoilijoista erityisen tärkeinä on pidetty Eino Leinoa, Runebergia ja Topeliusta. Lastenrunouden rakastetuimpia nimiä on Kirsi Kunnas ja nykyrunoudesta löydetään uusia nimiä aika ajoin.

Runoudesta puhuttaessa saatetaan kuitenkin käyttää paljon erilaista runosanastoa, joka saattaa tuottaa hämmennystä, joten tässä muutamat perussanat merkityksineen.

Alkusointu – Runon säkeessä olevien peräkkäisten tai lähekkäisten sanojen alkuosien yhteensointuvuus.
Balladi – Lyriikkaa, jossa yhdistyy kaikki runouden lajit, epiikka, lyriikka ja draama. Eino Leinon tuotannosta löytää balladeja.
Heksametri eli kuusimitta – Vanhoissa sankarirunoissa käytetty mitta, jonka mukaan runo rakennetaan.
Loppusointu eli riimi – Runon säkeen lopputavujen sointuvuus.
Metafora – Kielikuva, jonka vertauksessa ei käytetä kuin-sanaa. Esim. Talo oli haamu
Metriikka – Runomittaoppi
Oodi – Ylistävä, lennokas, loppusoinnuton runo. Kuuluu lyriikan lajeihin.
Tragedia – Murhenäytelmä
Proosaruno – Väliaste proosan ja runon välillä, ei samanlaista rytmiin perustuvaa toistoa kuin runossa.
Satiiri – Koomisuuden alalaji, jossa käytetään pilkkaa ja ivaa, tarkoituksena herättää närkästystä ja paheksuntaa.
Säe – Runon perusyksikkö, sanojen muodostama rivi. Usein muodostaa oman rytminsä.
Vapaa mitta – Loppusoinnuton runous, lähellä proosarunoutta
Ironia – Koomisuuden piirre, jonka tarkoituksena huvittaa ja paljastaa ironian kohteesta jokin piirre esim. kehumalla, vaikka tarkoitus onkin totaalisen toinen.